Hyvää Joulua - Merry Christmas!!

Fredericton på svenska

Saavuin maanantaina muutamaksi päiväksi Frederictoniin tutustumaan kaupunkiin ja UNB:hin (University of New Brunswick), joka on Transfor -ohjelman kontaktiyliopisto täällä. Oli haikea lähteä St. Leonardista maanantaina ja sanoa hyvästi kaikille työkavereille. Nyt kuitenkin oli jo oppinut kaikki tuntee ja oppinut työskentelee siellä. Mut niinhän siinä aina käy... Kaikki hyvä loppuu aikanaan. :)

Frederictonissa miusta on huolehtinut metsätieteellisen Transfor-yhdyshenkilö, Dirk Jäger. Hän on alunperin Saksasta tänne tullut opettamaan. Hän vei miut tapaamaan tiedekunnan dekaania ja on muutenkin järjestänyt kaikenlaista tekemistä. Maanantai-iltana menimme syömään ja mukaan tuli myös ruotsalainen opiskelija Kristoffer tyttöystävineen. Täällä on kaksi ruotsalaista vaihtaria saman ohjelman puitteissa (Rikhard on se toinen sitten...). Dirk ajatteli, että miun on hyvä päästä harjoittelemaan ruotsiakin mikä onkin sujunut ihan kohtalaisesti. :) Kristoffer ja Rikhard ovat puhuneet miulle aika paljon ruottia ja ihan jees olen ymmärtänyt. Luultavasti. :) Kuitenkin, maanantaina menimme vielä Kristofferin ja hänen tyttöystävänsä kanssa leffaan kattomaan Kuningatar Elisabeth. Oli mahtava leffa :)

Eilen tiistaina kävin ensin aamulla vähän shoppailemassa ja sitten iltapäivällä Dirk vei miut, Kristofferin, Rikhardin ja Rikhardin tyttöystävän St. Johniin, joka on NB:n suurin kaupunki ja sijaitsee Atlantin rannikolla. Kävimme Irving Nature Parkissa (omistaja on juuri se sama yhtiö, jossa olin töissä) kävelemässä ja lisäksi katselimme vähän kaupunkia. Reissu oli järkätty miua varten joten olin tosi otettu :)

Tänään on sitten viimeinen kunnon päivä täällä menossa ja kohta puolin (kello on nyt 13.35) lähden yhden ryhmän mukaan katsomaan koneita. Ruotsalaispojat tulevat mukaan myös, joten ruotsin harjoittelu jatkuu. :) Huomenna sitten lähtee lento Frederictonista Montrealin ja Frankfurtin kautta Helsinkiin, jonne olis tarkoitus perjantaina puolilta päivin saapua. :) Tulee olemaan aivan mahtavaa mennä kotiin, koska äiti ja isä eivät tiedä mitään miun paluusta! Ne tulee yllättymään todella valtavasti... Kivaa on ollut, mutta on ihana palata kotiin. Ruisleipää, piimää ja saunaa on valtaisasti kaivannut!! Koitan kotiinpalattuani laitella tänne muutamia parhaita kuvia viimeisiltä viikoilta :)

Home

I'm staring out into the night

And trying to hide the pain

I'm going to the place where love

and feeling good don't ever cost a thing,

And the pain you feel's a different kind of pain

I'm going home

to the place where I belong

where your love has always been enough for me

I'm running from you know I think you got me all wrong

I don't regret this life I chose for me

But these places and these faces are getting old

So I'm going home

Chris Daughtry: "Home"

Leipää ja sirkushuveja

Viime viikonloppuna oli Gaetanin (pomoni) ja hänen vaimonsa Tammyn järkkäämät bileet heidän mökillä ja oli todella hauskaa. Tietysti vähän ulkopuolinen olo välistä, kun en ranskaa puhu, mutta olen nyt oppinut tuntee nuoremman porukankin toimistolta joten heidän kanssa tulee juteltua. Ja no, tulihan sitä juotua yksi jos toinenkin Smirnoff Ice.. :)

Olen viime päivät tehnyt töitä lähinnä Veroniquen kanssa. Hän on miun ikänen, vastavalmistunut metsätieteiden kandi (täällä kaikki ovat lähinnä kandeja eikä maistereita, koska kandin tutkinto on yleisempi.) Autan häntä biomassainventoinnissa ja meillä on ollut todella hauskaa. Harmi vaan, että rakas ohjaajani Pam ei anna miun tehdä töitä enempää Veron kanssa, vaikkakin Vero todella tarttis apua ja taas Pamin hommat on enemmän yksin tehtäviä. Hänen kanssaan mittaan n. 5 vuotiaan taimikon KAIKKIEN puiden pituuksia. Oiskohan vielä ruhtinaaliset 3000 puuta jäljellä... *HUOH* Helppoa, mutta tylsää.. Ja miksi en saa auttaa Veroa? Noh, näillä on nyt pahasti sukset ristissä ja tuntuu, että olen jossain leikkitarhassa keskellä nahistelua väliste. Ois kiva nauttia vikoista viikoista eikä tehdä jotain ylitylsää!

Ikävä kyllä en saa jostain syystä kuvia nyt ladattua, mutta toivottavasti seuraavan kerran...

Olen suomalainen....

Nyt kun on ylimääräistä aikaa niin ajattelin vähän kirjoittaa millaista on ollut olla suomalainen New Brunswickissä. Ensinnäkin, harvat ihmiset tietävät missä tarkalleen on. Jotkut tietävät, että se on Pohjois-Euroopassa, Venäjän vierellä, mikä on jo aika hyvin. Aika monelle olen ollut ensimmäinen suomalainen, jonka he ovat ikinä tavanneet. :) Heh, toivottavasti en kovin järkyttävää kuvaa ole antanut...

Yleisimmät kysymykset, joihin olen saanut vastailla, ovat olleet:

- Mitä kieltä Suomessa puhutaan?
- Onko englanti teidän ensimmäinen kieli? (Jessus, olenko noin hyvä enkussa, että ihan natiivipuhujaks luullaan!!! :) )
- Onko teillä lunta? (Hmm... mietitääs... lähes 20 astetta pohjoisempana kuin NB ni joo?)
- Oletteko/olittiko kommunistinen maa? :)
- Onko teillä hirviä Suomessa?
- Millaisia autoja Suomessa on? (hääääh??)

Ja muita kommentteja:
- En ole ikinä tavannut ketään suomalaista aikasemmin tai kuullut mitään Suomesta *näppäilee Nokian kännykkää*
- Hei, tiedän monta suomalaista lätkäpelaajaa! Mats Sundin, Niklas Lindström, Sedinin veljekset... (joo, ei näin...)

Pari ihmistä töissä on tosin Suomessa käynyt. Gaetan, pomoni, oli Suomessa muutama vuosi sitten ja ainut mitä hänelle on jäänyt mieleen on mäkihyppytornit joka kaupungissa. :) Noh, jos vierailee Lahdessa ja Jyväskylässä ni en ihmettele. Daniel Arsenault, GIS mies, oli Suomessa viime tammikuussa ja muistaa nähneensä teitä, jotka oli tehty järven jäälle. :) Sinänsä ihan mielenkiintoista kuulla, että mihin ihmiset kiinnittää huomionsa.

Nyt kun paikalliseen kulttuuriin on alkanut jo sopeutua hyvin, tulee mieleen asioita, joita todella kaipaa kotoa. Ensinnäkin, ei ole mennyt yhtään lauantai-iltaa, ettenkö olisi aatellut, että voi hitsi miten kiva ois päästä saunaan. Ja toiseksi, ruisleipä. Kaksi kuukautta kun mussuttaa vaaleaa paahtoleipää ni se alkaa tulla jo korvista ulos. Rahkaa en ole onnistunut löytämään mistään kaupoista, vaikka kaikenlaisia muita jälkiruoka juttuja on vaikka kuinka. Jotain hyvääkin: Pienet reppuun mahtuvat kylmälaukut lounasta varten. :) Sellaisen vielä ostan itselleni mukaan...

Noniin, paahtoleipä juustolla kutsuu!

Tutustumista

Viime viikolla (ja hieman jo edelliselläkin) sain mahdollisuuden mennä eri ihmisten mukaan tutustumaan heidän työhönsä Black Brookin metsäalueella. Ensimmäisenä menin Brianin Quirionin mukaan. Hänen vastuullaan on harvennukset viljelmillä ja hän lähinnä koordinoi ja kouluttaa valvojia. (Outoa keksiä suomenkielisiä nimiä, kun on tottunut käyttämään englanninkielisiä.) Brian vei minut katsomaan muutamaa eri paikkaa, jossa tällähetkellä tehdään ensimmäistä harvennusta. Hän selitti kuinka harvennusten laatua tarkkaillaan ja kuinka harvennusten tekijöille (täällä heitä kutsutaan nimellä contractors) maksetaan työstä. Sinänsä ihan hyvä systeemi, että he saavat palkan harvennetusta tilavuudesta sekä harvennuksen laadusta. Laadussa tarkkaillaan harvennettavien puiden valintaa, pysytäänkö sallitun pohjapinta-alarajan yläpuolella (maksimissaan 40% PPA:sta poistetaan), onko jätettyjä puita vahingoitettu, onko jätetty liian isoja kantoja jne.

Brian vei minut katsomaan erästä koeviljelmää, jonne metsäkuusta (Picea abies) on istutettu ja en voinut muuta kuin ihailla. Metsikkö on 38 vuotias, mutta jos vastaavan olisin Suomessa nähnyt niin olisin sanonut, että se on vähintään 70 vuotias! Vieressä on musta- ja valkokuusi (Picea mariana ja glauga) metsiköt, jotka on istutettu yhtäaikaa ja ero on huima. Valitettavasti ei kamera ollut mukana, mutta menen sinne vielä uudestaan ottamaan kuvia. Ongelmana metsäkuusen istutuksessa on se, ettei se ole täällä luontainen puulaji. Sen istutusmäärät on kuitenkin kasvussa. Brianin mukana tuli paljon istuttua autossa, mutta se ei haitannut, kun oli mukavaa juttuseuraa koko ajan. Ei siinä juttu lopu kesken, kun kaksi jääkiekkofania laitetaan samaan autoon! :)

Maanantaina menin sitten Kevin Michaudin mukaan. Hän on vastuussa lehtipuumetsiköissä täällä. Lehtipuumetsiköt Black Brookin alueella koostuvat eri vaahteroista ja koivuista lähinnä. Seassa on myös haapaa, pyökkiä, leppää jne. Lehtipuumetsiköitä ei koskaan avohakata vaan aina tehdään yksi seuraavista vaihtoehdoista: shelterwood, patch tai strip hakkuu. Kaikista arvokkain lehtipuulaji on sugar maple. Sahalla kelpaamaton puuaines ja biomassa pilkotaan murskaksi ja myydään energikäyttöön. Kevinin mukana opin monia uusia puulajeja tunnistaa ja monia sellaisia, joita ei Suomessa näe.

Tiistaina olin sitten Charles Neveun mukana. Hän on työskennellyt täällä jo 20 vuotta, joten tuntee alueen kuin omat taskunsa. Charles kouluttaa harvesterien kuljettejia. Hänen mukanaan menin seuraamaan eri kuljettajien työtä sekä avohakkuulla että harvennuksella. Hänellä oli mukana taulukko, jonka mukaan jokaisesta osa-alueesta (esim. koneen käsittely, hakattavien puiden valinta, pinoaminen jne.) hän antoi pisteitä kuljettajalle. Pisteiden annon jälkeen nähtiin onko kuljettajalla jokin osa-alue, joka ei suju kovin hyvin ja jossa tarvittaisiin petrattavaa. Yksi kuljettaja otti meidät kyytiinsä hetkeksi ja se oli mukavaa vaihtelua. :) Charlesin mukana työskentelyssä oli pari mukavaa juttua. Ensinnäkin hän on metsästäjä, joten heti jos näkyi yksikin eläin, hän jarrutti tai pysähty katsomaan minne se meni. Ja toiseksi, hän ei ole kuulemma ikinä käynyt kauempana kuin 500km säteellä täältä, mutta silti tiesi niin paljon esim siitä miten Suomessa ja Ruotsissa metsätaloudessa toimitaan. :)

Keskiviikkona oli sitten vuorossa Maxime Maltais ja ranskanoppitunti. :) Maxime oli jo heti aamusta kovin pahoillaan, että hänen englantinsa on huonoa, mutta hyvin me pärjättiin. Maxime valvoo paria kuljettajaa ja heidän työtään. Hän lähinnä tarkkailee, että kuljettajat tekevät oikeanlaisia puutavaralajeja. Hänen mukanaan pääsin taas yhden harvesterin kyytiin ja mikäs siinä, kivahan se on olla Ponssen kyydissä Kanadassa. :) Hänen valvonnassaan on myös nuoret pojat, 23 vuotiaita, jotka ovat viime viikot asuneet Rouva Theriaultin luona. Uskomatonta, 23v ja omistaa useamman harvesterin! Tunnen itseni vanhaksi.... Kuitenkin, iltapäivällä meillä oli pitkä matka toimistolle, joten Maxime opetti minulle luvut 1-12 ranskaksi ja mie opetin hänelle suomeksi. :) Täytyy tentata seuraavan kerran kun nään hänet, että vieläkö osaa... Mie ainakin osaan. :)

Ensiviikolla minulla on edessä vielä yksi päivä tutustumista ja muuten teen hommia Veroniquen kanssa. Ihan perusinventointia tehdään yhdessä. Meidän piti aloittaa jo perjantaina, mutta kun päästiin kuviolla, niin GPS ei toiminut (ylläri, ylläri...). No, vaihdettiin iltapäivällä antennia ja nyt se näyttäisi toimivan, joten päästään maanantaina kunnolla aloittaa. Veronique osoittautui jo yhden päivän tuttavuuden jälkeen hyvin mukavasti ja meillä juttua riitti. Hän juuri valmistunut ja vieläpä samanikäinen.

Viikonlopun olen viettänyt Grand Fallsissa Gaetanin ja Tammyn talolla. He ovat lomalla, joten pyysivät minua tulemaan huolehtimaan talosta ja kissasta, Ziggysta. Iso talo ja kokonaan miun! :) Mukavaa on ollut, vaikkakin tänään pimeys ja myrskyävä tuuli on vähän hirvittänyt... Ja tietysti ekana yönä heräsin jokaikiseen kolahdukseen.... :) Mut huomenna sunnuntaina palaan taas Route 17:lle ja takaisin arkeen...

Syksy

Syksy on saapunut tannekin, vaikka viela viikonloppuna lampotilat lahentelivat 30C. Eilen ja tanaan on kuitenkin sadellut ja ollut syksyisempaa. Lehdetkin alkavat vaihtaa varia. En malta odottaa, kun ne kunnolla vaihtavat, silla tiedan pari paikkaa Black Brookissa, joissa on paljon vaahteroita ja ne tulee olemaan upeita. :)

Viime viikolla oli mukava tyoskennella Dirk Jaegerin ja hanen iranilaisen opiskelijansa kanssa. Niin, iranilainen todellakin ja opiskelee metsatieteita. Hassuinta oli, etta mittauslaite, jolla mitattiin, sisalsi radioaktiivisen ytimen. Joten ehka kuullostaa hieman liioitetulta, mutta iranilainen kantamassa laatikkoa, jossa on radioaktiivisen aineen varoitusmerkinta n. 10km USA:n rajalta.... :) Aivan. Missa FBI viipyy? No kuitenkin, mittaukset sujuivat hyvin ja meilla oli mielenkiintoisia keskusteluja lahes kaikesta mahdollisesta. Iranilaisessa, suomalaisessa ja saksalaisessa kulttuurissa on kuitenkin jonkun verran eroja.

Lauantaina paasin Mrs. Theriaultin mukana kaymaan Presque Islessa, Mainessa. Rajan ylittaminen oli yllattavan helppoa. Miun piti ostaa $6 maksava viisumi ja he ottivat tietoni ylos. Kun saksalaistytto Sonja ylitti rajan, he ottivat hanelta sormenjaljen ja skannasivat silman jne mutta miulta ei mitaan tuollasta. En tieda miksi, koska ei miulla ole biometrista passia viela. USA:n puolella ei miusta kovin ihmeellista ollut, hyvin samanlaista kuin taalla. Rakennukset ehka oli vanhempia ja tietysti kulttuurissa on eroja, koska taalla ranskalainen kulttuuri vaikuttaa jo jonkun verran. No, tulipahan kaytya USA:ssa. :)

Tanaan yksi kokemus lisaa listaan: kanadalainen sairaala. Vaikka sairaala olikin pieni, ensiapupoli oli kuin Teho-osastosta. :) Laakarilla ei ollut omaa huonetta vaan miut ohjattiin pedille yhteen huoneeseen, jossa oli useampi ihminen. Laakari tuli sitten hetken kuluttua katsomaan. Ja ennen sita otettiin kokeita, jota ei yleensa Suomessa tehda. Ja kaikki tama korvatulehduksen takia. :) No, sain kuitenkin laakkeet tulehdukseen ja nyt sitten odottelen, etta millainen lasku mahtaa tulle perasta..

Eipa muuta. Tyot jatkuu :)

Ei erikoista

Kerrankin voi kirjoittaa noin... :) Ei ole tapahtunut mitaan maata kaatavaa viikon aikana. Nyt kaikki kanadalaiset opiskelijat palasivat kouluun, joten mie olen yksin jaljella. On outoa, kun jo niin tottui niiden kanssa olemaan. Nyt paasen tutustumaan eri toimintoihin mita JD Irving Woodlandsilla on taalla. Menen eri tyyppeja auttamaan paivaksi tai pariksi. Alunperin piti jo huomenna menna yhden kanssa, mutta Dirk Jaeger (UNB:n tyyppi, joka jarjesti miulle tan harjoittelun) tulee tanne keraamaan jotain naytteita ja menen hanta auttamaan. Itseasiassa miulla ei ole tietoakaan mita on tarkoitus tehda! Tiedan vaan sen, etta aamulla saa nukkua pidempaan, koska han on taalla vasta klo 11. :)

Oli pitka viikonloppu, sanojen joka merkityksessa. Maanantai oli vapaa, koska oli Labour Day. Jos nyt oikein ymmarsin niin se on vaan tyolaisille vapaapaiva. Viikonloppu oli myos pitka, koska alkoi olla puutetta tekemisesta. Lahinna vain luin, katsoin tv:ta ja kavin lenkilla. Talo on sen verran syrjassa joka paikasta, ettei sielta paase minnekaan ilman autoa. Ja ainut minna saan autolla menna on St. Leonard, eika taallakaan ole oikein mitaan. :( Huoh... Islannissa sita oli viela pienemmassa paikassa, mutta sentaan oli netti! Tai edes tietokone... :( No, tulipahan ainakin levattya... Luettua yksi romaani enkuksi...

Kissanpennut kasvaa todella vauhdilla! Niilla on jo kaikilla silmat auki ja vikina on valtaisa, kun ne on nalkaisia. Parin viikon paasta saa todellakin katsoa mihin astuu, kun ne alkaa liikkumaan. Nyt ne viela vaan ryomii laatikossa. :)

Ai niin, kavasinhan mie viime perjantaina Frederictonissa, NB:n paakaupungissa. Yli kuukauden kenttatoiden maapera- ja neulasnaytteet piti toimittaa UNB:lle analysoitavaksi. Koska Jessica oli menossa Frederictoniin perjantaina, han oli lupautunut viemaan ne. Naytteita oli valtaisa maara ja me saatiin kuin saatiinkin ne mahtumaan Jessican autoon. Heti kun kaikki oli autossa, tuli soitto meidan iki-ihanalta ohjaajalta, Pamilta... Ja viesti oli: on liian vaarallista Jessican vieda naytteet, koska jos jotain sattuu, Pam olisi vastuussa. Ratkaisu: naytteet lava-autoon ja mie ajan Jessican perassa Frederictoniin ja takaisin. No ei kai siina mita... Mukavahan se oli viettaa 6h yhteensa ajaen perjantaina ja kuluttaa 100l bensaa. Joskus vaan tuntuu, etta nama turvallisuus jutut menee taalla vahan ylite.. :)

Over and out!

Kuulumisia

Koska ei ole aikaa kauan kirjoittaa mitaan romaania tahan, ajattelin kertoa viimesen parin viikon kuulumiset lahinna kuvin. :) Kuvahan kertoo enemman kuin 1000 sanaa... ;)

Grand Falls - lahin kaupunki. Putous on hieno, muttei siina ole valtaisesti vetta. Parempien kuvien toivossa, kun syksy menee eteenpain ja lehdet muuttaa varia.

Viime viikon iloinen yllatys: Transfor ohjelman kenttakurssilaiset pistayty Black Brookissa!! Voi etta oli mukava nahda pari tuttua naamaa Joensuusta ja puhua suomea pitkasta aikaa. Joten kiitos vain oikein paljon Matias, Tuula ja Timo! Oli kiva nahda!

Kenttakurssilaisten matkassa menin taas Riley Brookille melomaan ja lisaksi vihdoin paasin Mt Carletonille. New Brunswickin korkein vuori (huikeat 800m) on siis valloitettu. Matka huipulle oli erittain kivikkoinen, mutta tulipahan taivallettua. Kiitokset ruotsalaispojalle kuvan otosta.. Nimi ei jaanyt mieleen, mutta hanesta posti ja pankki ovat mukavat suomenkieliset sanat. :) Ja nakymat vuorelta oli... no, sumuiset. Valitettavasti.

Tassa automme, jolla on saanut kuljeskella jos jonkinlaisia polkuja. Viime viikolla tein hommia paivan yksin ni olin lahella tormata 5 tukkirekkaan, kun ne vie koko tien ja torpot eivat ilmoita itsestaan englanniksi, vaikka miten pyydan!! No tasta lahin mie sanon: "Non-French speaking pick up coming..." Ehka sit tajuavat. Kuvassa nakyy myos hehkea maastovarustus... Punainen-oranssi on paivan vari. :)

Marie-Josee pystyttamassa ruiskutuskylttia. Niin, ne taalla ruiskuttaa kaikki lehtipuut pois istutuksilta, eivatka perkaa miestyona. Chemical harvesting. No, ehka jos on 50ha avohakkuu alue niin se on aika iso tyo kayda miestyona perkaamassa... Mutta kun ne ruiskuttaa ilmasta ni kylla siina menee ainetta muuallekin. On ilkeeta nahda isoja, pystyyn kuolleita lehtipuita, jotka olisivat hyvinkin kauniita... :( Joten perustelut kaytolla oli ihan jees, mutta silti en mie oikeen hyvaksy... Kuitenkin, meidan homma oli parin paivan ajan laittaa kyltteja ruiskutettavien kuvioiden luokse. Nyt on pari paivaa vaihdettu feromoniansoja Jessican kanssa. Joten kaikenlaista erilaista saa tehda.

Rouva Theriaultin luona on kaksi kissaa, joista toinen Suzy, sai viime perjantaina 5 pentua. En voinut uskoa, miten noin pienesta kissasta voi tulla viisi noinkin hyvakokoista pentua. Suzy on tosi arka.. Ei uskalla yhtaan tulla lahelle. Toisin kuin Black, jonka mie saan lahes joka ilta heittaa miun huoneesta pois. Yhtena iltana oikein itki oven takana kun en paastanyt huoneeseen. Kuitenkaan Black ei ole pentujen isa vaan isa on jokin lahistolla liikkuva kulkukissa, jolla ei ole hantaa. Joten osalla pennuistakaan ei ole kuin pieni topohanta. :) Ne on kylla ylisopoja.

Huoh!

Reissua on nyt kuukausi takana ja mita on saldona: loputon univelka, rakot, muutama hajonnut lava-auto, hajonnut tietokone... ai niin joo ja tietysti hirveesti uusia kokemuksia, uusi kavereita... muutama sana ranskaa :) Mut enpa tieda onko mikaan muu ulkomaanreissu ollut ihan nain rankka.. Enka oikein osaa sanoa miksi, mutta tuntuu vaan, etta kaikki kaatuu paallensa, vaikka mita tekis..

Nyt mie olen yksin Mrs. Theriaultin luona, kun Sonja lahti ja Jessica viettaa vapaata viikkoa. Teen hommia Marie Joseen kanssa taman viikon ja on sujunut ihan mukavasti. Ilmat on nyt viileammat, joten sekin jo tekee paljon. Aurinko kuitenkin edelleen paistaa :) Niin, hajonneista autoista sen verran, etta miulla taitaa olla huono karma tai jotain. Jo 2 autoa, joiden kyydissa olen ollut, ni on hajonnut. Jos renkaan hajoamiset otetaan huomioon, ni 4. :) Viime viikolla Karlin kanssa tyoskennellessa se jo sanoi, etten saa koskea enaa mihinkaan, kun kaikki ymparilla hajoo. Huonoa tuuria kait, eh?

Lapparin koitan saada korjattua talla viikolla, mutta taidan joutua sanomaan hyvastit kuville ja musiikille siella.. :( Ei voi mitaan. Onneks suurin osa on tallessa kotona, paitsi tietysti Kanadan kuvat. ;( No mut toivoa en ole taysin menettanyt viela, ehka ne kuvat ja musiikit on tallessa kuiteki. :)

Taalla ei muuta kovin ihmeellista nytten. Valitettavasti unohdin kameran piuhan talolle, joten eipa onnistu kuvien laittaminen tanne :( Ensi viikolla sitten :)

Flying around

Valitettavasti lapparini on nyt rikki joten pikaiseen mita tassa viime aikoina on tapahtunut. Viikonloppua oltiin viettamassa kanadalaisittain telttaillen ja tottapuhuen oli aika meninkia. Raskas tyo vaatii raskaat huvit taalla pain :) Toivottavasti on aikaa kirjoittaa siita paremmin viela. Tanaan kuitenkin paastiin Sonjan kanssa lentamaan pienella koneella Black Brookin alueen ylla ja oli aivan mahtava kokemus. Pikkasen oli turbulenssia, mutta muuten ihan jees..

Black Brookin alueen metsat lentokoneesta kuvattuna. Mielenkiintoinen avohakkuu rinteessa alemmassa kuvassa...

Irvingin vaneritehdas

Joen vasemmalla puolella on USA ja oikealla puolella Kanada

Ja turvallisesti takaisin maanpinnalla! :)

(Niin, miut raahattiin lennolle suoraan metsasta, joten siksi ihkut oranssit turvasaappaat...)

Karhu ja hirvi - liian lähellä!!

Jos viikonloppu oli rauhallinen ni työt sitten alkoi vauhdikkaasti taas. Ensin me nähtiin karhu. Ei kyllä ollut mikään iso, pentu vasta. Se vaan juoksi metsästä tielle ja katsoi meidän autoa hetken ja sitten juoksi takaisin metsään. Ainut mikä meitä mietitytti oli se, kun se oli pentu, että tulisiko perässä emo. Ei onneksi näkynyt. Sitten seurasi kunnon shokki. Olimme menossa takaisin toimistolle ja mie vielä ajoin, kun Jessica yhtäkkiä alkoi valtavasti kiljua. Pelkääjän puolelta oli metsästä tulossa todella iso uroshirvi. Mie en sitä nähnyt, se oli niin kohdalla tulossa. Onneksi se kääntyi takaisin metsään eikä tullut tielle, koska muuten me oltas siihen törmätty pahasti. Säikähdys oli suuri... Siinä sitten vähän aikaa henkeä haukottiin. Aika isot sarvetkin sillä oli, useampi piikki, mutten kerennyt siinä hötäkässä tarkemmin laskemaan. Että sellasta. Mie just mietin vaan, että mitä voi vielä tapahtua... Meteoriitti tulee taivaalta?! :)

Ilta Edmundstonissa

Eilen sunnuntaina kävimme Sonjan kanssa Edmundstonissa, joka on n. 47 000 asukkaan kaupunki n. 40 km Saint Leonardista pohjoiseen. Koska Quebecin raja on ihan vieressä, on kaupunki kokonaan ranskankielinen. Edmundstonissa oli koko viikonlopun ollut New Brunswick Dayn juhlallisuuksia (en kuollaksenikaan muista mikä juhlan nimi on ranskaksi, mutta kuitenkin..) joten menimme katsomaan mitä oli jäljellä. Viimeinen ilta oli esillä, joten monet kioskit olivan jo menneet kiinni. Bändejä soitti lavalla, mutta itse festarialueelle emme menneet, koska liput oli aika hinnakkaat. Sen sijaan kävelimme Davidin (metsätieteilijä ja myös töissä Irvingillä) kanssa ympäri kaupunkia. Alla on muutama kuva Edmundstonista :)

Edmundstonissa on Monctonin (kaupunki New Brunswickissä) yliopiston pari tiedekuntaa ja toinen niistä on metsätieteellinen tiedekunta. Ja kuten nimestä näkyy, tiedekunta on ranskankielinen. Kuulemma opiskelijoita on n. 60, joten aika pienestä paikasta on kyse.

Edmundstonin läpi kulkee kaksi jokea ja tässä näkymä toiselle. Taustalla mäella kohoava iso rakennus on yliopisto.
Davidin asunnolla on valtava parveke, josta näkyy Edmundstonin keskusta. Aika mukava näkymä, sanoisin. :) Tässä on hänen nukkumasuihkulähteensä. Kuulemma suihkulähteen ääneen hän nukahtaa iltaisin.

Davidin asunnon parveekkelta näkyy toisella puolella USA ja toisella puolella sitten Kanada. Tässä taustalla USA. Vaikken kyseisessä maassa olekaan käynyt, olen sen ainakin nähnyt! :) Kuulemma joku päivä mennään vanhan rouvan kanssa jätskille USA:n puolelle.

Exact location

Here's a small map showing where I am in Canada. You can see the province of New Brunswick and the red circle right beside the boarder of States in Nortw-West part of the province. The red circle is the Black Brook District where I am working and Saint Leonard is the town where I am staying in.

Quebec City 27.7-29.7

Quebec ja Saint Laurent joki

Chatenau Frontenac - vanha hotelli Quebec Cityn vanhassa kaupungissa

Parlamenttitalo (National Assembly)

Drill Hall

Vahti Citadellen (linnoitus Quebecissä) ulkopuolella

Portti muurissa, joka ympäröi Quebec Cityn vanhaa kaupunkia

Taideteos talon seinässä Quebec Cityn vanhassa kaupungissa

Katutaiteilijoiden temppu Quebec Cityn vanhan kaupungin sydämessä

Olutkaruselli paikallisessa pubissa :)

Working in the forestry in Canada

Tallaisessa varustuksessa sita pitaa Kanadassa tyoskennella. Ja kypara, liivi ja turvasaappaat (en kuvan ottohetkella viela omistanut, mutta nyt on sellaisetkin) on ihan laissa saadetty. Vieressani Marie ja Karl, kuvan otti Jessica.

Briefly in English

In case some of my non-Finnish speaking friends end up here reading the blog I will update briefly what’s going on in my life. I’m currently in St. Leonard, New Brunswick, Canada doing my internship at a company called JD Irving, Ltd. If you’ve been in Canada and seen gas stations called Irving, it’s the same company. I’ve been here for two weeks now and already got a taste of life over here. St. Leonard is small town situated in North-West New Brunswick and is already French speaking place. The province is the only officially bilingual province in Canada. A town called Grand Falls (about 20km south from here) is bilingual town and everything south of that is English speaking. And closer you get to the border of Quebec, the more French speaking it gets.

I’m working with 3 Canadian students and we are doing the field work for Productivity Delineation Project. So far I haven’t found the work nice, mainly because of the heat. Since I got here, it’s been over 30 degrees daily and that’s way too much for me. Besides I think I’ve been given a task that doesn’t belong to me because I’m not Canadian and familiar with side types and things like that. Anyway, I’m having enough stress about it already so I’ll just skip it. :) The people over here are fantastic. So helpful and nice. I stay in a boarding house with one German girl (she’s also here for an internship) and one of the Canadian students I’m working with. It’s also really nice to stay with them and do things together. The only problem is that the people are French speaking and I don’t speak French. Well, most over here do speak English, too, but for example at the office I hear nothing else than French all the time. Even our supervisor gives instructions in French at first and then briefly in English which annoys me a lot. We all speak English after all!

I’ve had a bit of an action already. We got lost in the forest as the GPS and compass (yeah, apparently compasses can get broken too… and those two can broke at the same day!) broke down. We didn’t get out of the forest until late in the evening just before it was about to get dark. Man, that scared me a lot because there are bears over here. Then we’ve been having quite a lot thundering for the past few days and over the boarder in Maine, US (about 20km away from here) they’ve had tornados. Because of the rain and electricity break down on Friday (August 3), the downstairs of the house I’m staying in is a bit flooding. Well, now it’s just wet but there were about 5 cm water on the floor. It hasn’t happened before and it’s all because the pumps need electricity to work and it had break down in the middle of heavy rain. So I wonder what will happen next! :)
I’ve already had a chance to visit Quebec City which was absolutely beautiful and very French. :) Today we’re going to Edmundston which a town about 50km from here. We’re going to see if there are any New Brunswick Day (that’s on Monday) celebrations left. :) So, everything’s alright and I’ll try to make the best out of stay in Canada! :)

Kirottu(ko)?

Voin suoraan sanoa, että elämä täällä on ollut kaikkea muuta kuin tylsää, vaikka ei paljoa muuta ole tehnyt kuin töitä. :) Eksymisseikkailuista juuri selvinneenä (saimme lopulta kuvion tehtyä kunnolla) lisää äksöniä oli luvassa. Perjantaina teimme Jessican kanssa vain aamupäivän töitä, koska Jessica lähti viikonlopun viettoon Frederictoniin (New Brunswickin pääkaupunki) ja hänen vanhempansa tulivat hakemaan hänet puolilta päivin. Aamu oli hyvin sateinen ja saimme Pamilta (ohjaaja) yhden kuvion tehtäväksi. Kun saavuimme kuviolle, ukkonen jyrisi suht mahtipontisesti. Itse en mitenkään kummemmin välitä ukkosesta, saati sitten ukkosella metsässä olemisesta. Aloitimme kuitenkin linjan teon.

Kun pääsimme kuvion toiselle laidalle, ilme Jessican naamalla oli outo ja tuntui, että hän oli paniikissa. Hän tähyili taivaalle ja sanoi, että pilvet näyttävät oudoille. En ensin ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Yhtäkkiä Jessica sanoi, että nyt lähdetään pois täältä ja vähän äkkiä. Ukkonen oli yltynyt, joten ajattelin, että sen takia Jessica tahtoi pois. Juoksimme autolle ja kun sinne pääsimme, myös tuuli oli yltynyt ja oli oudosti kylmempi ilma. Autoon istuutuessamme Jessica sanoi, että oli tuonlaisen taivaan nähnyt vain kuvissa ja että se enteilee tornadoa. TORNADOA!!! Kieltämättä en ensin uskonut korviani ennen kuin tajusin, että tosiaan, Pohjois-Amerikassa niitä on. Kyllä tuossa vaiheessa iski jo aikamoinen paniikki itseenikin. Olimme sentään keskellä metsää ja vaikka tornadot eivät täällä isoja olekaan, keskellä metsää oleminen on aika huono juttu. No, me ajoimme vähän matkaa poispäin ja sää alkoikin selkiintyä hiljalleen. Lopulta palasimme takaisin ja teimme linjan. Myöhemmin kun Jessican vanhemmat tulivat hakemaan häntä, hänen äitinsä kertoi, että Mainen (USA) puolelle oli annettu tornadovaroitus. Ja Maine on vain n. 20 km täältä!! Eilen kuulin radiossa itsekin tornadovaroituksen ja se juuri annettiin Mainen puolelle. Noin puoli tuntia siitä täällä oli valtava ukkonen ja satoi isoja rakeita. Kuulemma Mainessa oli ollut tornadoja, muttei mitään isoja. Sinänsä hyvä, etten ollut yksin metsässä, koska ei miulle käynyt mielessäkään tornado. No, nyt sentään oli vain säikähdys. :)

Perjantaina tapahtui muutakin. Kun palasin talolle, ukkonen jatkoi vähän väliä mylisemistä. Noin kello 14 iltapäivällä meni sähköt. Olin alakerrassa Jessican koneella netissä surffailemassa ja koska se on läppäri, kone toimi ihan hyvin ilman sähköjä. Yhtäkkiä pimeässä laskin jalkani lattialle ja se upposikin nilkkaa myöten veteen! Säikähdin, että mitä kummaa täällä on tapahtunut ja huusin vanhalle rouvalle, että alakerta tulvii. Hän sanoi, että pumput, jotka ovat maan alla, eivät toimi ilman sähköjä. Sähköjen puuttuminen ja rankka sade sai veden nousemaan alakerran lattialle. :( No ei auttanut muu kuin odotella sähköjen palaamista ja n. 3 tunnin kuluttua ne tulivatkin. Alakerrassa oli noin 5 cm vettä lattialla lähes joka puolella. Kuulemma näin ei ole ikinä käynyt aikaisemmin. Kun pumput alkoivat taas toimia, ne pikkuhiljaa imivät veden pois, mutta huoneiden kokolattiamatot olivat märät ja ovat vieläkin. Eilinen aamupäivä meni kokonaan siihen, kun yritimme imureilla saada enimpiä vesiä pois laittoilta. Miun huone taisi kärsiä vähiten vahinkoa, mutta matto on edelleen märkä. Ja onneksi miulla ei ollut mitään kummempaa lattialla, joten siinä mielessäkin pääsin vähällä. Sonjalla kastui rinkat sun muut ja Jessicallakin oli kaikenlaista lattialla. Täytyypä vaan sanoa, että kaikkea sitä sattuukin!! :) Mitähän on edessä seuraavaksi?

Jos jotain menee pieleen, niin kaikki menee pieleen

Joskus on sellaisia päiviä, jolloin toivoo, ettei olisi herännyt ollenkaan. Tai olisi vaan skipannut koko päivän. Eilinen, tiistai 31.7, oli juuri sellainen. Ensinnäkin, se mitä mie nyt teen täällä ni teen Jessican kanssa mittauslinjoja. Eli meidän pitää mennä kuviolle ja etsii se kohta, jossa maasto alkaa muuttua vetiseksi. Siihen tulee muuttuma linja ja sitä vastaan kohtisuoraan tulee sitten mittauslinja, jossa on kolme koealaa. Tämä nyt näin lyhyesti selitettynä, ehkä parempi selitys on paikallaan vielä. Meidän pitää linja GPS:llä merkitä karttaan, jotta myöhemmin tiedetään tarkasti, missä se menee. Lisäksi tietysti kaikkien koealojen koordinaatit täytyy olla selvillä jne. Ja kun me ollaan tehty linja, toinen pari (Karl ja Marie Joses) tulevat perässä ja tekevät mittaukset.

Eilen tiistaina meiltä ensin GPS:stä loppu akku aamupäivällä. Pyydettiin meidän ohjaajaa, Pamia, tuomaan uusi ja hän sanoikin tuovansa sen lounastauolla. Samalla hän sanoi, että jatkakaa linjojen tekemistä kompassin kanssa ja käykää mittaukset GPS:llä tekemässä myöhemmin. No niin me tehtiin ja seuraava kuvio menikin ihan ok. Pam ilmoitti, ettei kerkeäsi tuoda uutta akkua GPS:ään ja meidän vaan pitäisi selvitä ilman. Mentiin kolmannelle kuviolle n. klo 14 ja kun käveltiin suoraa linjaa, Jessica sanoi, että hänen kompassinsa ei toimi kunnolla. Neula ei asettunut vaan pyöri. No, hän kuitenkin sai sen asettumaan aina, kun odotti hetken ja me löydettiin kohta, jossa maasto muuttui märemmäksi. Tehtiin linja ja klo oli jo jotain 16.30 kun yritettiin ottaa suunta takaisin tielle ja lähdettiin kävelemään. Mutta kompassi heittikin meidät jonnekin ihan muualle. Me ei tultukaan tielle. No, onneksi meidän pitää laittaa nauhat matkanvarrelle, jotta seuraava porukka löytää linjalle. Koska emme tielle osuneetkaan, palasimme takaisin nauhoja pitkin mittauslinjalle, koska tiesimme, että ensimmäinen koeala oli lähin paikka autolle. Yritimme uudestaan toiseen suuntaan, jonka luulin, että olisi oikea. Yritin muistella mistä päin tulimme ja mennä sinne. No itse asiassa se olikin oikea suunta, mutta koska Jessican kompassi temppuili, se heitti meidät ympyrään. Me tulimme toiseen kohtaa kuvion alareunaan, luutavasti vain muutama kymmenen metriä siitä mistä oltiin lähdetty. Näimme jo tien, mutta välissä oli joki, joten me ei päästy joen ylitse. Ei muuta kuin takaisin samaan paikkaan, jos lähdettiin. Kello alkoi olla jo 18. Ei auttanut muuta kuin yrittää uudelleen ja nyt vähän eri suuntaan. Ja taas sama juttu, tultiin jonnekin keskelle ei mitään.

No, palattiin vielä kerran takaisin mittauslinjalle. Mietittiin tarkkaan tällä kertaa, että mihin vielä voitas kokeilla, koska kello oli jo yli 19 ja meillä ei olisi enää kauaa valosaa. Nyt ehdotin, että menisimme samaan suuntaan kuin tokalla yrityksellä, mutta emme kääntyisi. Yrittäsimme pitää suoran linjan ja katsoa, että aurinko pysyisi koko ajan meidän oikealla puolelle. Niin teimme ja Jessica yritti pitää kompassillaan suoraa linjaa. Meillä oli nauhaa enää vähän jäljellä, joten päätimme mennä sinne asti mihin se riittää. Yritin Jessicaa vähän väliä neuvoa ettei menisi liian vasemmalle, koska jostain syystä kompassi sinne häntä vei. No, nauha loppui eikä oltu vielä tultu tielle, joten jäin odottamaan ja Jessica kulkisi vielä vähän eteenpäin, muttei kuitenkaan menisi huutoetäisyyden ulkopuolelle. Yritin koko ajan huudella, koska ajattelin, että varmaan joku tulis meitä etsimään. Ja siinä odotellessa iski miuhun paniikki oikein kunnolla. Ajattelin, ettei me täältä päästäs enää pois ennen pimeää. Ja yön viettäminen keskellä metsää pelotti. Meillä ei enää oikein ollut vettäkään mukana ja erityisesti Jessica alkoi jo kärsiä vesihukasta. Täällä on nimittäin paljon karhuja ja muita eläimiä. Peuroja ja hirviä näkyy tuon tuostakin. Ja ohjaajamme, Pamin, kimppuun on karhu hyökännyt ja kuin ihmeenkaupalla hän selvisi siitä.

Sitten yhtäkkiä kuulin Jessican huutavan, että hän pääsi tielle. En tiedä mistä mie sain vielä voimaa, mutta lähdin täysiä juoksemaan ääntä kohti ja pian olikin tiellä. Ja samalla tajusin, että missä me ollaan ja nähtiin meidän auto. Oltiin aivan valtavan onnellisia. Mutta samalla mie olin vihainen. Ei näkynyt tiellä ketään meitä etsimässä. Ja varsin hyvin Pam tiesi minne vikana mentiin, koska oltiin ilmoitettu hänelle radiopuhelimella (autoissa on sellaiset, koska kännyköitä ei käytetä) ennen kuin mentiin vikalle kuviolle. Metässä ollessa jo mietin, että voin ihan hyvin lähteä kotiin täältä, jos kukaan ei ole tullut meitä etsimään. Raivostutti valtavasti, koska jos meillä olisi ollut GPS mukana, me oltas päästy pois metsästä ilman kompassiakin. Mutta kun ei saatu uutta akkua… No, me otettiin yhteyttä radiolla heti kun autolle päästiin ja saatiin Pamiin yhteys. Hän ja Geatan (pääpomo täällä) olivat meitä etsimässä, mutta olivat vasta matkalla kuviolle. Oltiin oltu jotain 4h eksyksissä ja alko olla jo hämärä ja he vasta tulivat! Mun piti mennä tänään kirjastolle klo 18 Sonjan (saksalaistyttö) kanssa nettiin ja Sonja oli soittanut kirjastolle joskus klo 19, että olinko siellä, enkä ollut. Silloin hän ja vanha rouva, Gaetane olivat olleet huolissaan ja soittaneet meidän pomolle, Geatanille. Joten tavallaan aika myöhään vasta alkoivat meitä etsimään… Mut ei sitä enää sillei ajatellut, kun oli metsästä päässyt autolle ja oli turvallisesti pois tulossa. Kyllä mie säikähin, en muista, että olisin joskus ollut näin peloissani. Kuitenkin on vieraassa maassa ja täällä tuo metsäalue on niin ihmeellinen. Kartoista alan nyt just ja just saada selvää edes jotenkin, koska ne ei ole läheskään sellaiset mitä meillä on. Ja en tajua miksi meillä ei ole korkeuskäyriä GPS:n kartassa tai paperilla. Se olisi auttanut aivan valtavasti, koska paikat on rinteitä, johon mittauslinjat tehdään.

Kello on nyt 11, kun tätä kirjoitan ja kai se olis vielä tarkoitus iltapäiväksi mennä metsään. Tuollainen nyt säikäytti, joten Jessican kanssa sovittiin, että tästä lähdin laitetaan nauhat joka kerta kun mennään kuviolle, jotta osataan sitten pois. Ja mukaan aina ekstra akku GPS:ään, jotta siitä olis apua. Nythän tää ei täydellisesti ollut meidän vika, koska GPS ja kompassi ei toiminut. Kaikenlisäksi, penetrometri (en tiedä onko tää oikee sana ees…), jolla mitataan maaperään kovuutta, lopetti toimintansa vikalla koealalla. Joten meillä ei toiminut mikään! Uskomaton päivä… Ai niin, metsäalueelle tullessa on portit joka tiellä ja kun me oltiin illalla tulossa pois, ei saatu magneettikortilla porttia auki. Miun piti nostaa portti käsin ylös ja Jessica ajoi auton alite. Sitten kyllä jo nauratti. :)

Sinänsä miusta oli hassua, kun nähtiin Pam ja Geatan, että he sanoivat, että täytyykin alkaa miettiä mitä tehdä tälläisissä tapauksissa. Eli heillä ei ole mitään ohjetta mitä tehdä, jos eksyy tai jos joku eksyy!! Uskomatonta! Valtavat metsäalueet ja porukka kulkee siellä ja muuten täytyy ilmoittaa vähän väliä, jos ajaa metsäalueen teillä, että missä menee, mutta sitten ei ole ohjeistusta eksymistapauksiin. Tuntuu, että täällä on turvallisuus viety aika äärirajoille (tarkoitan turvasaappaita ja kypärää kaikilla metsässä… Kuva meistä töissä tulee joskus) ja sitten on jotain tälläistä, joka on muista ensiarvoisen tärkeää, ni ei oo huolehdittu. Huh, huh… Ja mitäs jos meistä toinen olisi loukkaantunut… :/ No mut, mie olen nyt vaan onnellinen, että päästiin pois ja on kaikki hyvin. Säikähdys oli valtaisa eilen, mutta nyt on fiilis jo ihan ok. Tietysti edelleen ihmetyttää, miksi kukaan ei ollut jo tiellä meitä vastassa, mutta silti oli todellinen helpotus, että meitä ees oltiin tultu etsimään. Loppu hyvin, kaikki hyvin! :)

Quebec - eurooppalainen Kanada

Ei sitten ole pisteellisia a:ta tai o:ta tassa koneessa... :) Noniin, jos New Brunswick ei ollut tarpeeksi ranskankielinen ni tervemenoa Quebeciin sitten! :) Tulin tanne viikonlopuksi Sonjan, saksalaisen opiskelijan kanssa. Hostellissamme on hyvin kansainvalinen tunnella, silla samassa huoneessa on amerikkalainen ja meksikolainen matkaaja. :) Taitaa olla hostellit aika taynna, koska tannekin tulee koko ajan lisaa porukkaa. Ja mukava yllatys oli internetti.. :) Voi kirjoitella kuulumisia jne.

Tulimme siis tanaan perjantaina tanne ja kiersimme jo vahan kaupunkia. Nayttaa todella upealta ja kauniilta. Keskustan linnoitus on hieno ja nakymat joelle olivat upeat. Ihmisia on paljon joka puolelle, erityisesti amerikkalaisia. Sonjan matkaopas osasi sanoa, etta kun amerikkalaiset tahtovat lahtea Eurooppaan, mutta ei ole rahaa menna ihan sinne asti, he tulevat Quebeciin. Ja kylla taa aikalailla Ranskasta menisi, koska kaikki kyltit, nimet jne on ranskaksi. Ja kun ihmisille puhuu englantia, heidan englannista huomaa, etta ovat ranskankielisia.

Kuumuus sen kun jatkuu. Uskoisin, etta ulkona on jotain 35 astetta edelleen. Ja sen huomaa, etta kaupunkien ylla on sellainen verho, koska on niin kuuma. En tykkaa yhtaan, koska koko ajan on hiesta marka. Saa nahda miten yo menee, koska ei taalla oikeen saa tuuletettua... :(

Huomenna olis sitten edessa nahtavyyskierros, jos vaan nyt keksitaan mitka on nakemisen arvoisia :) Ja sunnuntaina meilla on viela paiva aikaa, joten mennaan katsomaan isoa vesiputousta. Kuulemma korkeampi kuin Niagaran putoukset. Ja sitten illalla paasemme Jean-Sebastien (JD Irving tyontekija) kyydissa takas Saint Leonardiin. :) Koitan tanne kuvia laittaa, kuhan saan vaan nopeen netin eteeni eli tiistaina kirjastolla.

Hei Ranskasta... eeeh, eiku Kanadasta! :)

Mikähän oli mielessä tulla ranskankieliselle puolelle Kanadaa? Ehkä olis kannattanut ajatella paremmin… No mutta, täällä ollaan.. Hengissä vielä. Ei ole karhut tai kuumuus kaatanut. Niin, en ole missään suuressa kaupugissa vaan lähellä Saint Leonardin pientä kaupunkia, ihan Usan rajan pinnassa. Mukava pieni paikka, koska en niinkään suurkaupungin hälyä jaksa. Olen täällä töissä firmassa nimeltä JD Irving. Se on yksityinen metsäfirma, joilla on metsää jonkun verran ja tehdas.. jne. Tuli aika shokki alku, koska heti ekana päivänä (eli siis tiistainan 24.7) miut laitettiin metsään 3 kanadalaisen opiskelijan kanssa inventoimaan. Eihän siinä mitä, iski vaan vähän jet lag, joten koita siinä sitten tehdä töitä.. Huoh. No, kyllähän noi esimiehet sitten jälkeenpäin sanoi, että olis pitänyt antaa päivä vapaaks.. Niinpä. :) Töitä on tällä viikolla tullut tehtyä joka päivä ja täällä on tuhottoman kuuma. N. 35C astetta ei tunnu kovin kivalta, vielä kun metsässä kävelet kaikkien maailman ötököiden kanssa. Plus karhujen, peurojen, hirvien… Juu-u, karhun karkote suihke on kaikilla pakollinen varuste. Oikeestaan, kanadalaisten metsätyöntekijöiden varusteista kirjoitan paremmin myöhemmin, koska ne on aika mukavat :D Pakko ihan kuva laittaa sitten..

Asun täällä sellaisen vanhan naisen luona kahden muun opiskelijan kanssa. Sonja on saksalainen ja täällä harjoittelussa ja Jessica sitten kanadalainen ja kesätöissä. Luojan kiitos, Jessica puhuu englantia äidinkielenää. Tää nimittäin on siis ranskankielistä seutua, joten toimistolla kaikki puhuu ranskaa ja muutenkin ihmiset keskenään. Ja se jo nyt ottaa päähän. Ok, ymmärrän, kun 2 ranskankielistä juttelee, että ne puhuu sit ranskaa, mutta kun meidän ohjaajakin selittää eka kauheesti ranskaksi muille ja sitten muutamalla sanalla englanniksi. Ja opiskelijat joiden kanssa teen hommia osaavat englantia.. Huoh. No mut ohjaajasta saan sitten toisen tarinan joskus :)
Tän viikon työt on tehty ja huomenna suuntaan Sonjan kanssa Quebeciin viikonlopuksi. Kiva oikeestaan saman tien lähtee vähän reissuun, koska täällä ei oikeen viikonloppusin olen tekemistä. Ja kiva se on kahden matkustaa kuin yksin. Me saadaan yhdeltä työntekijältä kyyti sinne ja takaisin. Elikkäs eiköhän ensi viikolla ole sitten paremmin aikaa kirjoitella reissusta ja olosta täällä muutenkin. Ei mulla illalla oikeen täällä tekemistä niin olekaan.. Tosin ei hyvin nettiäkään, mutta kai se on jotenkin pärjättävä. Karhujen kanssa lenkille :)

Eurovision craziness starting again...

In last May in Greece, it was a bomb. A huge bomb. Lordi representing Finland went straight to the final of the Eurovision Song Contest and became the first contestant ever who won the semifinal as well as final. And made the all time score record as well. Gotta admit, it was a good moment. I was watching the show through Internet in my room in the dormitory of CUA in Prague. It really felt good and no matter what anyone says, I felt proud to be a Finn on that evening. :)

Tonight we selected the representative to the final in Helsinki. Wow, I never thought I'd say that out loud: Eurovision Song Contest Final in Helsinki. :) Anyway, the winner is namesake of me ;) Hanna. She was the winner of the first Idols competition a few years ago and has become one of the top artists in Finland. Her music style is rockish. I think she has a very good voice and she's beatiful as well as good performer. Nothing like Lordi, though, Lordi was one of a kind. But I think Hanna and her song "Leave me alone" has a change to do well. I'm not expecting or even hoping a win because that would lead our nationla broadcasting company to a bankrupt... ;) But a good performance and place within 10 best. Am I hoping too much? Nah, don't think so.. :) We'll see in May...

Check out the song, you'll find it in YouTube, for instance.. :)

Freeeeeeezing!

Complaints about warm winter area totally forgotten. Last night the temperature dropped below -30C even in the southern Finland. Brrr... Cars aren't working, trains are late, people are suffering because breathing outside is difficult and the use of electricity has peaked big time. You think we'd be used to this but no... same complaints everytime when it's really cold. They claim that these kind of winter days will become more rare in the future due to climate change. So no complaints, just enjoy the coldness! :) I'll try to bare that in mind tomorrow morning when I'm walking to the uni dressed like Michellin man...

Ps. The thesis is nearly ready. I know, it should have been weeks ago but now I really got a boost to write it. Fixing it for grading will be another thing...