Nyt kun on ylimääräistä aikaa niin ajattelin vähän kirjoittaa millaista on ollut olla suomalainen New Brunswickissä. Ensinnäkin, harvat ihmiset tietävät missä tarkalleen on. Jotkut tietävät, että se on Pohjois-Euroopassa, Venäjän vierellä, mikä on jo aika hyvin. Aika monelle olen ollut ensimmäinen suomalainen, jonka he ovat ikinä tavanneet. :) Heh, toivottavasti en kovin järkyttävää kuvaa ole antanut...
Yleisimmät kysymykset, joihin olen saanut vastailla, ovat olleet:
- Mitä kieltä Suomessa puhutaan?
- Onko englanti teidän ensimmäinen kieli? (Jessus, olenko noin hyvä enkussa, että ihan natiivipuhujaks luullaan!!! :) )
- Onko teillä lunta? (Hmm... mietitääs... lähes 20 astetta pohjoisempana kuin NB ni joo?)
- Oletteko/olittiko kommunistinen maa? :)
- Onko teillä hirviä Suomessa?
- Millaisia autoja Suomessa on? (hääääh??)
Ja muita kommentteja:
- En ole ikinä tavannut ketään suomalaista aikasemmin tai kuullut mitään Suomesta *näppäilee Nokian kännykkää*
- Hei, tiedän monta suomalaista lätkäpelaajaa! Mats Sundin, Niklas Lindström, Sedinin veljekset... (joo, ei näin...)
Pari ihmistä töissä on tosin Suomessa käynyt. Gaetan, pomoni, oli Suomessa muutama vuosi sitten ja ainut mitä hänelle on jäänyt mieleen on mäkihyppytornit joka kaupungissa. :) Noh, jos vierailee Lahdessa ja Jyväskylässä ni en ihmettele. Daniel Arsenault, GIS mies, oli Suomessa viime tammikuussa ja muistaa nähneensä teitä, jotka oli tehty järven jäälle. :) Sinänsä ihan mielenkiintoista kuulla, että mihin ihmiset kiinnittää huomionsa.
Nyt kun paikalliseen kulttuuriin on alkanut jo sopeutua hyvin, tulee mieleen asioita, joita todella kaipaa kotoa. Ensinnäkin, ei ole mennyt yhtään lauantai-iltaa, ettenkö olisi aatellut, että voi hitsi miten kiva ois päästä saunaan. Ja toiseksi, ruisleipä. Kaksi kuukautta kun mussuttaa vaaleaa paahtoleipää ni se alkaa tulla jo korvista ulos. Rahkaa en ole onnistunut löytämään mistään kaupoista, vaikka kaikenlaisia muita jälkiruoka juttuja on vaikka kuinka. Jotain hyvääkin: Pienet reppuun mahtuvat kylmälaukut lounasta varten. :) Sellaisen vielä ostan itselleni mukaan...
Noniin, paahtoleipä juustolla kutsuu!
sunnuntai, syyskuuta 23, 2007
Tutustumista
Viime viikolla (ja hieman jo edelliselläkin) sain mahdollisuuden mennä eri ihmisten mukaan tutustumaan heidän työhönsä Black Brookin metsäalueella. Ensimmäisenä menin Brianin Quirionin mukaan. Hänen vastuullaan on harvennukset viljelmillä ja hän lähinnä koordinoi ja kouluttaa valvojia. (Outoa keksiä suomenkielisiä nimiä, kun on tottunut käyttämään englanninkielisiä.) Brian vei minut katsomaan muutamaa eri paikkaa, jossa tällähetkellä tehdään ensimmäistä harvennusta. Hän selitti kuinka harvennusten laatua tarkkaillaan ja kuinka harvennusten tekijöille (täällä heitä kutsutaan nimellä contractors) maksetaan työstä. Sinänsä ihan hyvä systeemi, että he saavat palkan harvennetusta tilavuudesta sekä harvennuksen laadusta. Laadussa tarkkaillaan harvennettavien puiden valintaa, pysytäänkö sallitun pohjapinta-alarajan yläpuolella (maksimissaan 40% PPA:sta poistetaan), onko jätettyjä puita vahingoitettu, onko jätetty liian isoja kantoja jne.
Brian vei minut katsomaan erästä koeviljelmää, jonne metsäkuusta (Picea abies) on istutettu ja en voinut muuta kuin ihailla. Metsikkö on 38 vuotias, mutta jos vastaavan olisin Suomessa nähnyt niin olisin sanonut, että se on vähintään 70 vuotias! Vieressä on musta- ja valkokuusi (Picea mariana ja glauga) metsiköt, jotka on istutettu yhtäaikaa ja ero on huima. Valitettavasti ei kamera ollut mukana, mutta menen sinne vielä uudestaan ottamaan kuvia. Ongelmana metsäkuusen istutuksessa on se, ettei se ole täällä luontainen puulaji. Sen istutusmäärät on kuitenkin kasvussa. Brianin mukana tuli paljon istuttua autossa, mutta se ei haitannut, kun oli mukavaa juttuseuraa koko ajan. Ei siinä juttu lopu kesken, kun kaksi jääkiekkofania laitetaan samaan autoon! :)
Tiistaina olin sitten Charles Neveun mukana. Hän on työskennellyt täällä jo 20 vuotta, joten tuntee alueen kuin omat taskunsa. Charles kouluttaa harvesterien kuljettejia. Hänen mukanaan menin seuraamaan eri kuljettajien työtä sekä avohakkuulla että harvennuksella. Hänellä oli mukana taulukko, jonka mukaan jokaisesta osa-alueesta (esim. koneen käsittely, hakattavien puiden valinta, pinoaminen jne.) hän antoi pisteitä kuljettajalle. Pisteiden annon jälkeen nähtiin onko kuljettajalla jokin osa-alue, joka ei suju kovin hyvin ja jossa tarvittaisiin petrattavaa. Yksi kuljettaja otti meidät kyytiinsä hetkeksi ja se oli mukavaa vaihtelua. :) Charlesin mukana työskentelyssä oli pari mukavaa juttua. Ensinnäkin hän on metsästäjä, joten heti jos näkyi yksikin eläin, hän jarrutti tai pysähty katsomaan minne se meni. Ja toiseksi, hän ei ole kuulemma ikinä käynyt kauempana kuin 500km säteellä täältä, mutta silti tiesi niin paljon esim siitä miten Suomessa ja Ruotsissa metsätaloudessa toimitaan. :)
Keskiviikkona oli sitten vuorossa Maxime Maltais ja ranskanoppitunti. :) Maxime oli jo heti aamusta kovin pahoillaan, että hänen englantinsa on huonoa, mutta hyvin me pärjättiin. Maxime valvoo paria kuljettajaa ja heidän työtään. Hän lähinnä tarkkailee, että kuljettajat tekevät oikeanlaisia puutavaralajeja. Hänen mukanaan pääsin taas yhden harvesterin kyytiin ja mikäs siinä, kivahan se on olla Ponssen kyydissä Kanadassa. :) Hänen valvonnassaan on myös nuoret pojat, 23 vuotiaita, jotka ovat viime viikot asuneet Rouva Theriaultin luona. Uskomatonta, 23v ja omistaa useamman harvesterin! Tunnen itseni vanhaksi.... Kuitenkin, iltapäivällä meillä oli pitkä matka toimistolle, joten Maxime opetti minulle luvut 1-12 ranskaksi ja mie opetin hänelle suomeksi. :) Täytyy tentata seuraavan kerran kun nään hänet, että vieläkö osaa... Mie ainakin osaan. :)
Brian vei minut katsomaan erästä koeviljelmää, jonne metsäkuusta (Picea abies) on istutettu ja en voinut muuta kuin ihailla. Metsikkö on 38 vuotias, mutta jos vastaavan olisin Suomessa nähnyt niin olisin sanonut, että se on vähintään 70 vuotias! Vieressä on musta- ja valkokuusi (Picea mariana ja glauga) metsiköt, jotka on istutettu yhtäaikaa ja ero on huima. Valitettavasti ei kamera ollut mukana, mutta menen sinne vielä uudestaan ottamaan kuvia. Ongelmana metsäkuusen istutuksessa on se, ettei se ole täällä luontainen puulaji. Sen istutusmäärät on kuitenkin kasvussa. Brianin mukana tuli paljon istuttua autossa, mutta se ei haitannut, kun oli mukavaa juttuseuraa koko ajan. Ei siinä juttu lopu kesken, kun kaksi jääkiekkofania laitetaan samaan autoon! :)Maanantaina menin sitten Kevin Michaudin mukaan. Hän on vastuussa lehtipuumetsiköissä täällä. Lehtipuumetsiköt Black Brookin alueella koostuvat eri vaahteroista ja koivuista lähinnä. Seassa on myös haapaa, pyökkiä, leppää jne. Lehtipuumetsiköitä ei koskaan avohakata vaan aina tehdään yksi seuraavista vaihtoehdoista: shelterwood, patch tai strip hakkuu. Kaikista arvokkain lehtipuulaji on sugar maple. Sahalla kelpaamaton puuain
es ja biomassa pilkotaan murskaksi ja myydään energikäyttöön. Kevinin mukana opin monia uusia puulajeja tunnistaa ja monia sellaisia, joita ei Suomessa näe.
es ja biomassa pilkotaan murskaksi ja myydään energikäyttöön. Kevinin mukana opin monia uusia puulajeja tunnistaa ja monia sellaisia, joita ei Suomessa näe. Tiistaina olin sitten Charles Neveun mukana. Hän on työskennellyt täällä jo 20 vuotta, joten tuntee alueen kuin omat taskunsa. Charles kouluttaa harvesterien kuljettejia. Hänen mukanaan menin seuraamaan eri kuljettajien työtä sekä avohakkuulla että harvennuksella. Hänellä oli mukana taulukko, jonka mukaan jokaisesta osa-alueesta (esim. koneen käsittely, hakattavien puiden valinta, pinoaminen jne.) hän antoi pisteitä kuljettajalle. Pisteiden annon jälkeen nähtiin onko kuljettajalla jokin osa-alue, joka ei suju kovin hyvin ja jossa tarvittaisiin petrattavaa. Yksi kuljettaja otti meidät kyytiinsä hetkeksi ja se oli mukavaa vaihtelua. :) Charlesin mukana työskentelyssä oli pari mukavaa juttua. Ensinnäkin hän on metsästäjä, joten heti jos näkyi yksikin eläin, hän jarrutti tai pysähty katsomaan minne se meni. Ja toiseksi, hän ei ole kuulemma ikinä käynyt kauempana kuin 500km säteellä täältä, mutta silti tiesi niin paljon esim siitä miten Suomessa ja Ruotsissa metsätaloudessa toimitaan. :)
Keskiviikkona oli sitten vuorossa Maxime Maltais ja ranskanoppitunti. :) Maxime oli jo heti aamusta kovin pahoillaan, että hänen englantinsa on huonoa, mutta hyvin me pärjättiin. Maxime valvoo paria kuljettajaa ja heidän työtään. Hän lähinnä tarkkailee, että kuljettajat tekevät oikeanlaisia puutavaralajeja. Hänen mukanaan pääsin taas yhden harvesterin kyytiin ja mikäs siinä, kivahan se on olla Ponssen kyydissä Kanadassa. :) Hänen valvonnassaan on myös nuoret pojat, 23 vuotiaita, jotka ovat viime viikot asuneet Rouva Theriaultin luona. Uskomatonta, 23v ja omistaa useamman harvesterin! Tunnen itseni vanhaksi.... Kuitenkin, iltapäivällä meillä oli pitkä matka toimistolle, joten Maxime opetti minulle luvut 1-12 ranskaksi ja mie opetin hänelle suomeksi. :) Täytyy tentata seuraavan kerran kun nään hänet, että vieläkö osaa... Mie ainakin osaan. :)Ensiviikolla minulla on edessä vielä yksi päivä tutustumista ja muuten teen hommia Veroniquen kanssa. Ihan perusinventointia tehdään yhdessä. Meidän piti aloittaa jo perjantaina, mutta kun päästiin kuviolla, niin GPS ei toiminut (ylläri, ylläri...). No, vaihdettiin iltapäivällä antennia ja nyt se näyttäisi toimivan, joten päästään maanantaina kunnolla aloittaa. Veronique osoittautui jo yhden päivän tuttavuuden jälkeen hyvin mukavasti ja meillä juttua riitti. Hän juuri valmistunut ja vieläpä samanikäinen.
Viikonlopun olen viettänyt Grand Fallsissa Gaetanin ja Tammyn talolla. He ovat lomalla, joten pyysivät minua tulemaan huolehtimaan talosta ja kissasta, Ziggysta. Iso talo ja kokonaan miun! :) Mukavaa on ollut, vaikkakin tänään pimeys ja myrskyävä tuuli on vähän hirvittänyt... Ja tietysti ekana yönä heräsin jokaikiseen kolahdukseen.... :) Mut huomenna sunnuntaina palaan taas Route 17:lle ja takaisin arkeen... 
tiistaina, syyskuuta 11, 2007
Syksy
Syksy on saapunut tannekin, vaikka viela viikonloppuna lampotilat lahentelivat 30C. Eilen ja tanaan on kuitenkin sadellut ja ollut syksyisempaa. Lehdetkin alkavat vaihtaa varia. En malta odottaa, kun ne kunnolla vaihtavat, silla tiedan pari paikkaa Black Brookissa, joissa on paljon vaahteroita ja ne tulee olemaan upeita. :)
Viime viikolla oli mukava tyoskennella Dirk Jaegerin ja hanen iranilaisen opiskelijansa kanssa. Niin, iranilainen todellakin ja opiskelee metsatieteita. Hassuinta oli, etta mittauslaite, jolla mitattiin, sisalsi radioaktiivisen ytimen. Joten ehka kuullostaa hieman liioitetulta, mutta iranilainen kantamassa laatikkoa, jossa on radioaktiivisen aineen varoitusmerkinta n. 10km USA:n rajalta.... :) Aivan. Missa FBI viipyy? No kuitenkin, mittaukset sujuivat hyvin ja meilla oli mielenkiintoisia keskusteluja lahes kaikesta mahdollisesta. Iranilaisessa, suomalaisessa ja saksalaisessa kulttuurissa on kuitenkin jonkun verran eroja.
Lauantaina paasin Mrs. Theriaultin mukana kaymaan Presque Islessa, Mainessa. Rajan ylittaminen oli yllattavan helppoa. Miun piti ostaa $6 maksava viisumi ja he ottivat tietoni ylos. Kun saksalaistytto Sonja ylitti rajan, he ottivat hanelta sormenjaljen ja skannasivat silman jne mutta miulta ei mitaan tuollasta. En tieda miksi, koska ei miulla ole biometrista passia viela. USA:n puolella ei miusta kovin ihmeellista ollut, hyvin samanlaista kuin taalla. Rakennukset ehka oli vanhempia ja tietysti kulttuurissa on eroja, koska taalla ranskalainen kulttuuri vaikuttaa jo jonkun verran. No, tulipahan kaytya USA:ssa. :)
Tanaan yksi kokemus lisaa listaan: kanadalainen sairaala. Vaikka sairaala olikin pieni, ensiapupoli oli kuin Teho-osastosta. :) Laakarilla ei ollut omaa huonetta vaan miut ohjattiin pedille yhteen huoneeseen, jossa oli useampi ihminen. Laakari tuli sitten hetken kuluttua katsomaan. Ja ennen sita otettiin kokeita, jota ei yleensa Suomessa tehda. Ja kaikki tama korvatulehduksen takia. :) No, sain kuitenkin laakkeet tulehdukseen ja nyt sitten odottelen, etta millainen lasku mahtaa tulle perasta..
Eipa muuta. Tyot jatkuu :)
Viime viikolla oli mukava tyoskennella Dirk Jaegerin ja hanen iranilaisen opiskelijansa kanssa. Niin, iranilainen todellakin ja opiskelee metsatieteita. Hassuinta oli, etta mittauslaite, jolla mitattiin, sisalsi radioaktiivisen ytimen. Joten ehka kuullostaa hieman liioitetulta, mutta iranilainen kantamassa laatikkoa, jossa on radioaktiivisen aineen varoitusmerkinta n. 10km USA:n rajalta.... :) Aivan. Missa FBI viipyy? No kuitenkin, mittaukset sujuivat hyvin ja meilla oli mielenkiintoisia keskusteluja lahes kaikesta mahdollisesta. Iranilaisessa, suomalaisessa ja saksalaisessa kulttuurissa on kuitenkin jonkun verran eroja.
Lauantaina paasin Mrs. Theriaultin mukana kaymaan Presque Islessa, Mainessa. Rajan ylittaminen oli yllattavan helppoa. Miun piti ostaa $6 maksava viisumi ja he ottivat tietoni ylos. Kun saksalaistytto Sonja ylitti rajan, he ottivat hanelta sormenjaljen ja skannasivat silman jne mutta miulta ei mitaan tuollasta. En tieda miksi, koska ei miulla ole biometrista passia viela. USA:n puolella ei miusta kovin ihmeellista ollut, hyvin samanlaista kuin taalla. Rakennukset ehka oli vanhempia ja tietysti kulttuurissa on eroja, koska taalla ranskalainen kulttuuri vaikuttaa jo jonkun verran. No, tulipahan kaytya USA:ssa. :)
Tanaan yksi kokemus lisaa listaan: kanadalainen sairaala. Vaikka sairaala olikin pieni, ensiapupoli oli kuin Teho-osastosta. :) Laakarilla ei ollut omaa huonetta vaan miut ohjattiin pedille yhteen huoneeseen, jossa oli useampi ihminen. Laakari tuli sitten hetken kuluttua katsomaan. Ja ennen sita otettiin kokeita, jota ei yleensa Suomessa tehda. Ja kaikki tama korvatulehduksen takia. :) No, sain kuitenkin laakkeet tulehdukseen ja nyt sitten odottelen, etta millainen lasku mahtaa tulle perasta..
Eipa muuta. Tyot jatkuu :)
keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007
Ei erikoista
Kerrankin voi kirjoittaa noin... :) Ei ole tapahtunut mitaan maata kaatavaa viikon aikana. Nyt kaikki kanadalaiset opiskelijat palasivat kouluun, joten mie olen yksin jaljella. On outoa, kun jo niin tottui niiden kanssa olemaan. Nyt paasen tutustumaan eri toimintoihin mita JD Irving Woodlandsilla on taalla. Menen eri tyyppeja auttamaan paivaksi tai pariksi. Alunperin piti jo huomenna menna yhden kanssa, mutta Dirk Jaeger (UNB:n tyyppi, joka jarjesti miulle tan harjoittelun) tulee tanne keraamaan jotain naytteita ja menen hanta auttamaan. Itseasiassa miulla ei ole tietoakaan mita on tarkoitus tehda! Tiedan vaan sen, etta aamulla saa nukkua pidempaan, koska han on taalla vasta klo 11. :)
Oli pitka viikonloppu, sanojen joka merkityksessa. Maanantai oli vapaa, koska oli Labour Day. Jos nyt oikein ymmarsin niin se on vaan tyolaisille vapaapaiva. Viikonloppu oli myos pitka, koska alkoi olla puutetta tekemisesta. Lahinna vain luin, katsoin tv:ta ja kavin lenkilla. Talo on sen verran syrjassa joka paikasta, ettei sielta paase minnekaan ilman autoa. Ja ainut minna saan autolla menna on St. Leonard, eika taallakaan ole oikein mitaan. :( Huoh... Islannissa sita oli viela pienemmassa paikassa, mutta sentaan oli netti! Tai edes tietokone... :( No, tulipahan ainakin levattya... Luettua yksi romaani enkuksi...
Kissanpennut kasvaa todella vauhdilla! Niilla on jo kaikilla silmat auki ja vikina on valtaisa, kun ne on nalkaisia. Parin viikon paasta saa todellakin katsoa mihin astuu, kun ne alkaa liikkumaan. Nyt ne viela vaan ryomii laatikossa. :)
Ai niin, kavasinhan mie viime perjantaina Frederictonissa, NB:n paakaupungissa. Yli kuukauden kenttatoiden maapera- ja neulasnaytteet piti toimittaa UNB:lle analysoitavaksi. Koska Jessica oli menossa Frederictoniin perjantaina, han oli lupautunut viemaan ne. Naytteita oli valtaisa maara ja me saatiin kuin saatiinkin ne mahtumaan Jessican autoon. Heti kun kaikki oli autossa, tuli soitto meidan iki-ihanalta ohjaajalta, Pamilta... Ja viesti oli: on liian vaarallista Jessican vieda naytteet, koska jos jotain sattuu, Pam olisi vastuussa. Ratkaisu: naytteet lava-autoon ja mie ajan Jessican perassa Frederictoniin ja takaisin. No ei kai siina mita... Mukavahan se oli viettaa 6h yhteensa ajaen perjantaina ja kuluttaa 100l bensaa. Joskus vaan tuntuu, etta nama turvallisuus jutut menee taalla vahan ylite.. :)
Over and out!
Oli pitka viikonloppu, sanojen joka merkityksessa. Maanantai oli vapaa, koska oli Labour Day. Jos nyt oikein ymmarsin niin se on vaan tyolaisille vapaapaiva. Viikonloppu oli myos pitka, koska alkoi olla puutetta tekemisesta. Lahinna vain luin, katsoin tv:ta ja kavin lenkilla. Talo on sen verran syrjassa joka paikasta, ettei sielta paase minnekaan ilman autoa. Ja ainut minna saan autolla menna on St. Leonard, eika taallakaan ole oikein mitaan. :( Huoh... Islannissa sita oli viela pienemmassa paikassa, mutta sentaan oli netti! Tai edes tietokone... :( No, tulipahan ainakin levattya... Luettua yksi romaani enkuksi...
Kissanpennut kasvaa todella vauhdilla! Niilla on jo kaikilla silmat auki ja vikina on valtaisa, kun ne on nalkaisia. Parin viikon paasta saa todellakin katsoa mihin astuu, kun ne alkaa liikkumaan. Nyt ne viela vaan ryomii laatikossa. :)
Ai niin, kavasinhan mie viime perjantaina Frederictonissa, NB:n paakaupungissa. Yli kuukauden kenttatoiden maapera- ja neulasnaytteet piti toimittaa UNB:lle analysoitavaksi. Koska Jessica oli menossa Frederictoniin perjantaina, han oli lupautunut viemaan ne. Naytteita oli valtaisa maara ja me saatiin kuin saatiinkin ne mahtumaan Jessican autoon. Heti kun kaikki oli autossa, tuli soitto meidan iki-ihanalta ohjaajalta, Pamilta... Ja viesti oli: on liian vaarallista Jessican vieda naytteet, koska jos jotain sattuu, Pam olisi vastuussa. Ratkaisu: naytteet lava-autoon ja mie ajan Jessican perassa Frederictoniin ja takaisin. No ei kai siina mita... Mukavahan se oli viettaa 6h yhteensa ajaen perjantaina ja kuluttaa 100l bensaa. Joskus vaan tuntuu, etta nama turvallisuus jutut menee taalla vahan ylite.. :)
Over and out!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)